On syksyinen päivä, vuoden ensimmäinen syysmyrsky esittelee voimiaan. Tuulen viima humisee puissa ja ajaa pudonneita, kahisevia lehtiä pitkin asfaltin pintaa. Sadetta ennustavat pilvet vaeltavat taivaalla tuulten ajamina, taitaapa muutama tippakin pudota Mäntsälän kirkonmäelle.
Seison Kansalaisopiston pihalla katsellen ympärillä liikkuvia ihmisiä: autoilijoita, pyöräilijöitä, jalankulkijoita, äitejä lapsineen koiria taluttamassa. Kirkkomaalla on vilkasta. Hautajaisia taitaa tänään olla useampia, koska kellot ovat soineet jo moneen kertaan. Saattoväkeä palaa haudalta suruvaatteissaan. Mies työntää pyörätuolissa istuvaa iäkkäämpää rouvaa, liekö poika?
Ihmettelen hautausmaalla liikkuvia lenkkeilijöitä, heitä on melkoinen joukko ja lähes jokaisella on puhelin kädessään. Taitaa olla Pokemon-jahti käynnissä, niin keskittyneesti he kulkevat kukin suuntaansa. Yksi nuori poika kiinnittää huomioni erikoisen pukeutumisensa vuoksi. Hänellä on päällään oudon näköinen pitkää viittaa muistuttava musta takki, jonka kaltaista en ole koskaan ennen nähnyt. Näyttää mielestäni joltakin rooliasulta. Poika jatkaa matkaansa kännykkäänsä tiiviisti tuijottaen, muistaa kuitenkin silloin tällöin vilkaista myös ympärilleen ja väistää vastaantulijoita.
Kirkkomaan viereiselle parkkipaikalle on pysäköity hautajais-vieraiden autoja. Jonon jatkoksi ajaa punainen Viron rekisterissä oleva auto, jonka kuljettaja pysäköi kielletylle paikalle liian lähelle hautausmaan porttia. Nuori nainen nousee autosta ja avaa takaluukun, siellä näkyy useita täysiä tavarakasseja. Samaan aikaan myös eräs vanhempi rouva avaa oman autonsa tavaratilan ja nostaa sieltä valkoisen valaisimen. Naiset tervehtivät toisiaan ja vanhempi antaa lampun nuoremmalle. Tavara taisi vaihtaa omistajaa, olikohan välittäjänä Tori vai Huutonetti? Hetken kuluttua kohtaaminen on ohi ja naiset jatkavat matkaansa.
Vielä kolmaskin takaluukku avattiin... Kansalaisopiston edessä autoon nostettiin hautajaisvieraan pyörätuoli. Tuolia työntänyt mies istui autoon ja ajoi pois rouva mukanaan kännykkäänsä puhuen.
Alkaa tulla kylmä, mutta en malta mennä vielä sisään vaikka paleltaa. Ihailen syksyn värejä: puiden keltaisia lehtiä, viinin-punaista villiviiniä opiston seinällä graniittiveistoksen vieressä, kukkivaa vaaleaa hortensiaa. Ruusunmarjat hohtavat punaisina vihreiden lehtien lomassa.
On aika nousta portaat ja astua sisään opiston lämpimään jatkamaan kirjoituskurssia. Pihalla nähdyt ja koetut asiat ja tapahtumat päätyvät hetken kuluttua paperille jokaisen kirjoittajan omaa kokemusta ja näkemystä noudattaen. Yhdestä oli uteliaisuus vienyt voiton, toinen taas oli saanut inspiraation saadessaan kirjoittaa mielenkiintoisella tavalla näiden ihmisten kanssa.
En ollutkaan ulkona yksin. Sisään tullessani näin kasvoja, jotka olin huomannut pihalla lähelläni maailmaa ihmettelemässä.
Uusia kohtaamisia ja kokemuksia uudella tavalla. Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, jotka voivat avata meille uusia näkymiä ja ajatuksia. Hautajaisvieraita ja Pokemonien etsijöitä tulee jatkossakin ja tuuli kuljettaa lehtiä edelleen, mutta meille ne voivat joka kerta antaa uuden ja erilaisen kokemuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti