… Vaikka syyttömiähän ne olivat kumpikin, koska vika oli kokissa. Noh, osaan onneksi nauraa itselleni ja naurattaa myös muita. Tässä siis ”pieni” joulukokkauskertomus iloksenne.
Joulua 2023 vietin kahdestaan äitini kanssa. Ennen teimme kaikki jouluruoat itse (lue: äitini teki niistä onneksi suurimman osan, sisareni täydensi kattausta osuudellaan ja minä hoidin sitten loput). Meillä syödään perinteisiä suomalaisia jouluruokia, joskus jopa uskalletaan maistaa jotain uutta.
Laadimme joku vuosi sitten listan, johon merkitsimme kuka hankkii ja tekee mitäkin. Tuo lista sitten löytyi tai ei löytynyt, kun sitä joulun alla tarvittiin.
Se näytti suurin piirtein tältä:
Äiti hankkii paistin ja kinkun, tekee kotikaljaa, leipoo täytekakun ja keittää aattoaamuna riisipuuron.
Siskoni tekee veskunasopan (sekahedelmillä tai pelkästään luumuista ja rusinoista), ostaa kuohukerman, rosollin, hedelmiä, hiivatonta leipää ja leipoo joulutortut ja suolaa graavilohta.
Minun kontolleni jäivät keittoperunat, säilykepunajuuret (joiden lientä tarvittiin kermavaahtoon rosollin kanssa), maito, piimä, laatikot, suolakurkku, laakerinlehti ja ruisleivän leipominen (paistettuna leivinuunissa, joka nyt on muisto vain).
Joulupöytään kuuluvat ehdottomasti laatikot, niitä hankimme joko valmiina tai itse tehtynä: porkkana, lanttu, punajuuri ja imelletty perunalaatikko eli tuuvinki, joskus myös makaronilaatikko Maija KEITTÄÄ -keittokirjan ohjeen mukaan. Se on muuten hyvä ja hauska kirja, tässä tuon makaronilaatikon ohje kopioituna tuosta opuksesta (kymmenes painos vuodelta 1994):
Makaronilaatikko
250 g makaroneja Munamaito: 1-2 munaa
vettä ½ l maitoa
suolaa 1 rkl. sokeria
2-3 rkl. raastettua juustoa 1 tl. suolaa
1-2 hienonn. valkopippuria
Vuokaan: voita t. margar.
Pinnalle: korppujauhoja, jokunen voinokare
Katkotut makaronit keitetään kiehuvassa, suolalla maustetussa runsaassa vedessä kovalla tulella pehmeiksi. Niitä sekoitetaan silloin tällöin puukauhalla. Niiden kypsyttyä vesi siivilöidään pois.
Tulenkestävä vuoka voidellaan. Keitetyt makaronit ja raastettu juusto pannaan kerroksittain siihen. Vatkattu, maustettu munamaito kaadetaan varovasti päälle. Pinnalle ripotellaan korppujauhoja ja jokunen voinokare. Laatikko kypsennetään uunissa ½ – 1 t. Tarjotaan liha-, kala- tai kasvisruokien kera.
Kannattaa kokeilla Maijan ohjetta, vaikka ihan kaikkea ei enää pilkuntarkasti voidakaan noudattaa. Kukapa enää katkoo makaroneja tai keittää mitään oikealla tulella ainakaan sisätiloissa. Eipä taida kaikilla löytyä keittiöstä tulenkestävää vuokaakaan, puukauha sentään aika monella on vielä käytössä. Valkopippuria saa kaupasta ihan valmiiksi jauhettuna ja juustoa raasteena. Toki tässä voi hyödyntää palajuuston jämät, niitä kun on melkoisen hankala enää höylätä leivän päälle.
No nyt eksyttiin jo vähän asiasta, joten palataanpas niin sanotusti astialle.
Tänä vuonna rakas iäkäs äitini vapautettiin keittiöhommista ja hankinnoista. Siskonikaan ei päässyt kanssamme joulun viettoon, joten koko kokkauspuoli jäi minun hoidettavakseni. Voi sitä ressiä ja raumaa! Teen kyllä itselleni erilaisia pöperöitä, jos vain inspiraatio iskee, mutta ruoan valmistaminen muille on aina vähän jännittävää. Tälläkään kertaa ei kaikki mennyt ihan niin kuin Strömsössä, kuten nykyään ruukataan sanoa.
Ensimmäisenä ostin naudanpaistilihat jo hyvissä ajoin. Halusin tietyn lihatukun tuotteita, koska niillä on hyvä maine – ja se piti paikkansa tälläkin kertaa. Ruskistin lihat jo etukäteen ja laitoin pakastimeen odottamaan joulunaluspäiviä. Seuraavaksi hankin pienen kinkun, kahteen pekkaan kun sitä ei tule paljon syötyä, mutta tarvitaan joka tapauksessa. Kinkun rasva on tärkeä makua antava ainesosa paistia valmistettaessa.
Porkkana- ja lanttulaatikot ostin kaupasta, hinnatkin olivat jo sopivasti laskeneet. Ja mikä parasta! Olin etsinyt sitä ihanaa punajuurilooraa usemmastakin kaupasta, mutta huonolla menestyksellä. Viimeisellä kauppareissulla löysin pari pakkausta kylmäaltaasta, jonka tuotteita en yleensä osta. Jippii! Joulu oli pelastettu!
Joulu lähestyi uhkaavan nopeasti ja minulla oli vielä monta asiaa tekemättä. Yhdessä siskoni kanssa pohdimme, mitä tekisin ja minä päivinä – tuo muistilappu olikin todella tarpeen viimeisten hetkien rutistuksessa. Nyt se on jo kadonnut, joten enpäs taaskaan muista missä järjestyksessä kaikki syötävät valmistuivat.
Joulutortutkin olivat nyt minun vastuullani, joten ostin kilon verran taikinalevyjä. Paketista olisi saanut leivottua 20 tähtitorttua, mutta jotenkin minua kyllästytti tuo jokajouluinen malli. Luin taikinapakettia ja löysin sieltä luumuhyrrien ohjeen. Koska pakettikin on jo heitetty roskiin, en tietenkään muista ihan tarkkaan, miten hyrrät valmistettiin. Se taisi olla jotenkin niin, että yhden levyn 2/3:lle levitettiin ohuesti luumuhilloa ja loppu 1/3 kasteltiin vedellä. Sitten tuo taikinalevy rullattiin aloittamalla hilloisesta kapeasta päästä (vesi auttaa rullan pään kiinnittymisessä). Sitten rulla leikattiin kuuteen osaan eli yhdestä levystä tuli 6 hyrrää. No niitähän sitten riitti.......... 10 levyä x 6 rullaa = 60 hyrrää! Lopuksi hyrrät voideltiin kananmunalla ja paistettiin lämpötilassa, jota en siis muista ja niin pitkään etteivät päässeet palamaan. Loppusilauksena ripottelin niiden päälle vielä tomusokeria. Hyrristä taitaa olla jäljellä vielä noin puolet, vaikka ne tekivätkin hyvin kauppansa Tapaninpäiväkahvilla. (Vinkki: kaikki luumuhillo ei tietenkään pysy hyrrän sisällä, joten leipomisen ajaksi ja kahvipöytään on hyvä varata joko kertakäyttöhanskoja tai vesikuppi sormien huuhtelua varten, servietistäkin on apua). 😂😂😂
Veskunasoppaa en ole tainnut tehdä koulun kotitaloustuntien jälkeen kertaakaan, joten eipä ihme että siinäkin oli omat kommelluksensa. Osittain se johtui tosin siitä, että luin kahta eri ruokaohjetta samaan aikaan. Etsin netistä sopan ohjeen (muka, todellisuudessa se olikin luumukiisselin eikä -sopan resepti) ja aloitin valmistuksen aivan sen mukaan. Helppoa kuin heinän teko! Tai siis en ole ikinä ollut heinätöissä, joten eihän se nyt ihan niin helppoa ollutkaan. Tehän tiedätte, että luumukiisseli ja veskunasoppa suurustetaan perunajauholla, jolloin siitä tulee mukavan kirkas jälkiruoka. Kun minun ”soppani” valmistui, se näytti paakkuuntuneelta ruskeakastikkeelta ja osittain myös suklaalta. Aikani sitä ihmettelin ja maistelin ja ajattelin, että onpas pikkuisen erilainen rakenne ja maku tässä sopassa, sanoisinko hieman ”samettinen”... Lisäksi se oli puuroakin paksumpaa ja luumujen ansiosta hyvin paakkuista, suorastaan klönttinen. Kun sitten nostin sitä kauhalla lautaselle.......... noh, nuo pari kuvaa kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Syykin sitten selvisi........ luin samaan aikaan luumukiisselin (siis EN luumusopan vaan -kiisselin) ja tuuvingin ohjeita. Väsyneenä lisäsin ensin soppaan luumukiisselin perunajauhot ja sen jälkeen vielä tuuvingin vehnäjauhot. Ei siis ihme, että tuloksena oli paksuakin paksumpi keitos! Mutta tulos oli hyvä etenkin kerman kera.
No se tuuvinki onkin sitten ihan oma juttunsa. Olen saanut siihen aikoinaan tosi hyvän ja helpon ohjeen, joka ei ole pettänyt kertaakaan. Eikä vika ollut ohjeessa nytkään. Olin keittänyt saman lajikkeen perunoita aiemminkin ja tulos oli ollut kertakaikkisen loistava. Tuuvinkia varten perunat keitetään kuorineen eivätkä ne siksi saisi kypsyä liian pehmeiksi. Nyt vain kaikessa kiireessä potut pysyivät kattilassa hieman liian pitkään, joten nostaessani kantta minua tervehti siellä useampi ”neljän tuulen hattu”. Voitte varmaan kuvitella, miten työlästä noiden ”pottuhattujen” kuoriminen oli, peruna hajosi melkein heti kun koskin siihen haarukalla! Kuoret tipahtelivat perunamurskan sekaan ja melkein poltin sormeni niitä sieltä noukkiessani. Muusi ei myöskään mitenkään suostunut siliämään vaikka kuinka sitä survoin kaikenlaisilla nuijilla. Vahingosta viisastuneena teen ensi jouluna tuuvingin perunalajikkeesta, josta olen valmistanut muusia jo useamman kerran hyvällä menestyksellä. Ja laitan munakellon soimaan...
Noh, sattumia saa tulla, eihän tässä muutenkaan niin täydellisiä olla, tuumasin ja sekoitin perunasurvokseen vehnäjauhoja, sokeria, suolaa ja maitoa ja laitoin muusin lämpimään paikkaan imeltymään. Ohjeen mukaan imellysaika oli 3-4 tuntia tai yön yli, mutta minun keittiössäni tuuvinki makeutui toista vuorokautta, muistin sentään sekoittaa vellimäistä seosta silloin tällöin. Onneksi maku oli hyvä eikä äklömakea, joten uskalsin kaataa muusin uunivuokaan. Jos satut joskus tekemään tuuvinkia, muista jättää astia vajaaksi, koska seos kuohuu paistuessaan helposti yli astian reunojen.
Tässä vaiheessa minulla oli samaan aikaan paistettavana paisti, kinkku ja tuuvinki. Paisti kypsyi savipadassa, joka piti ensin upottaa varttitunniksi veteen, koska liian kuiva pata saattaa haljeta kuumassa uunissa. Paistin liemeen laitoin kuuman veden lisäksi vasikanfondia ja lisämausteeksi laakerinlehtiä, sipulia, porkkanaa ja muutaman maustepippurin. Kinkun kypsyttyä lisäsin liemeen vielä kinkun rasvaa, jota valui ja suli pellille possunlihasta vuotaneen suolaveden sekaan. Kinkusta lähes puolet oli uunissa mystisesti kadonnut, mutta hyvin meille riitti siitä nautiskeltavaa. Sain kuin sainkin kaiken uuniin eikä eri ruokien vaatimat eri lämpötilatkaan aiheuttaneet ongelmia. Siellä saivat ruoat muhia rauhassa muutaman tunnin. A vot! Tarkistin silloin tällöin ruokien tilan ja varmistin, että kaikki kypsyivät hyvin. Tuuvinkiin lisäsin pinnalle vielä unohtamani voinokareet. Voin viimein hengähtää ennen loppurutistusta!
Viimein koitti jouluaatto..... Tarkoitus oli siis, että äiti keittäisi riisipuuron heti aamulla. Silloin tapahtui joulun ihme! Meillä ei syöty aamupuuroa eikä juotu aamukahvia, koska heräsimme vasta melkoisen myöhään! Taisi tulla uni tarpeeseen meille kummallekin. Puuron keittäminenkään ei mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan, vaikka Maijan ohjetta noudattaen sen teinkin.
Riisipuuro
1-2 rkl. voita tai margariinia
½ l kiehuvaa vettä
3 dl = 2 kkp riisisuurimoita
1 ½ l kiehuvaa maitoa
suolaa
Riisisuurimot huuhdotaan kylmässä, kuumassa ja kylmässä vedessä. Valitaan paksupohjainen keittoastia, jonka pohjalla sulatetaan voi. Kiehuva vesi ja huuhdotut suurimot lisätään. Suurimoita keitetään hiljaisella tulella. Vesimäärän vähetessä lisätään kiehuvaa maitoa pienin erin. Puuro jälkikypsennetään lieden reunalla silloin tällöin puukauhalla sekoittaen. Kypsymisaika 1-1 ½ tuntia. Juuri ennen tarjoamista maustetaan puuro suolalla.
Riisipuuro tarjotaan juhla- ja pitoruokana maidon, sokerin ja kanelin tai mehukastikkeen kera.
Mitään riisinhuuhteluseremonioita en toteuttanut, muuten toimin ohjeen mukaan kunnes aloin ihmetellä, miksi seos muistutti aina vain velliä eikä sakeutunut puuroksi. Siinä vaiheessa muisti taas teki tepposet, luulin laittaneeni riisiä 3 desilitran sijaan vain yhden desin verran. Mätin sitä siis vellin sekaan vielä ”puuttuvat” 2 desilitraa ja sekoittelin tyytyväisenä. Ei liene vaikea arvata mitä sitten tapahtui...... meillä oli lopulta lähes täysi kattilallinen paksua ja jäykkää puuroa, johon kauha hädin tuskin upposi. Lämmitin siis maitoa ja lisäsin sen puuron sekaan. Ja hyvää oli! Sitä sitten syötiin aamiaiseksi viikon verran. Mitä opimme tästä? Puuron keittäminen vaatii kärsivällisyyttä, koska tässäkin tapauksessa huonomuistinen kokki oli nopeampi kuin riisit. Taisin unohtaa lukea tuon kypsymisajan....
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Jouluruoat riittivät useita päiviä ja maistuivat aina vain yhtä hyvältä. Paistista tuli todella maukasta ja mureaa, sitä on kattilan pohjalla vieläkin. Ressi ja rauma helpottivat heti pyhien jälkeen ja väsymyskin väistyi. Tervetuloa arki ja arkipöperöt!
***
Jouluna juhlimme Jeesuksen syntymää vaikkakin moni sen unohtaa kaiken maallisen hyörinän ja hälinän keskellä.
Joulun Herra sanoo vielä tänäkin päivänä:
”Älkää
hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy
hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille
antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä
painanut.”
Niin
he sanoivat hänelle: ”Mitä meidän pitää tekemän, että me
Jumalan tekoja tekisimme?”
Jeesus
vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte
häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.
He
sanoivat hänelle: "Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että
me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän
isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on:
Hän
antoi leipää taivaasta heille syötäväksi”.
Niin
Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille:
ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni
antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se,
joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
Niin
he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä
leipää".
Jeesus
sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun
tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan
janoa.
Raamattu, Johanneksen evankeliumi, luku 6, jakeet 27-35 (KR 1933/38)
