SADAN SANAN AAKKOSET

(Kirjoitettu ajan kanssa 24.9.2018–3.2.2023)

AAAAA

Aamuaurinko kurkkasi pilven raosta ja kauhistui. ”Hui kamala! Olenko nukkunut rokuliin, kun maankamaralla onkin vielä noin pimeää!” Se katseli ympärilleen nähdäkseen, olivatko kuu ja tähdet vielä paikallaan taivasta valaisemassa – niistä näkyi enää vain haalea muisto. Sitten se peilasi itseään järven pintaa vasten, hienosti heijastui sieltä naurava naama.

”Eihän tästä mitään tule”, aurinko sanoi ja rypisti silmäkulmiaan. Se raotti uudestaan pilviverhoa ja huomasi maata peittävän harmaan usvan, joka aaltoili peltojen yllä. ”No tuohan se tuolla valoa viivästyttää”, se totesi ja päätti puuttua asiaan.

Aurinko keräsi kaiken kirkkautensa ja puski tiensä päättäväisesti pilvien läpi huutaen samalla innoissaan: ”Tulkoon valkeus!” Ja valkeus tuli.

BBBBB

Bolivialainen banaani roikkui puussa yhdessä serkkujensa kanssa. Sillä oli tertussa tukalat oltavat, sillä se kärsi ahtaan paikan kammosta ja serkut olivat niin kiinni hänen kyljissään, että kuoria kiristi. Ilma oli lämmin ja kostea ja banaaniraukka melkein hikoili kolossaan.

Serkuilla näytti olevan paremmat oltavat, siellä ne kikattivat ja nauttivat lämmöstä käännellen kylkiään aurinkoa kohti. Miten hän olikin joutunut tähän puristukseen!

”Jotain on tehtävä, muuten mustun ennen aikojaan” banaani huokasi surkeana. Silloin kohtalo puuttui peliin... jostain ilmestyi pienen pojan käsi, joka irrotti onnettoman banaanin tertustaan. ”Jippii, vapaus koittaa, hyvästi serkut!” banaani huusi innoissaan.

”Veturi ajaa talliin ja ovet suljetaan, NAM!” sanoi poika.

CCCCC

”Callunat nyt tarjouksessa, tulkaa ostamaan kauniita syyskanervia tosi edullisesti!” Torikauppias houkutteli asiakkaita kojulleen kuuluvalla äänellä huitoen samalla kutsuvasti kädellään. Hienoja ne olivatkin hänen callunansa, tuuheita ja reheviä. Kilpailu oli kuitenkin kiihkeää, naapurikauppias korotti ääntään ja huusi: ”Upeimmat Callunat täältä nyt puoleen hintaan, tervetuloa!” Kuoroon yhtyi vielä kolmaskin kaupustelija: ”Callunan kaveriksi Erika kaupan päälle!”

Kohta alkoi kauppiaiden ympärillä käydä melkoinen kuhina asiakkaiden tungeksiessa pöytien äärellä toisiaan tönien. Kaikki yrittivät saada hyppysiinsä ne kauneimmat ja parhaimmat yksilöt. Pian oli käynnissä ilmiriita, kanervat lentelivät ilmassa ja kyynärpäät iskeytyivät vierustovereiden kylkiin. Kauppiaat katselivat kauhuissaan, kun heidän tienestinsä tallautuivat torin kiveykseen. Millainen olikaan ahneen loppu?

DDDDD

Dippadaa miä ruukaan joskus sanoo. Silloo tällöö toi hassu sana tulla putkahtaa mun suust, se taitaa liittyy sellasee jokapäiväsee jutusteluu ja tapahtumii. Vaikka esimerkiks että ”Kävin tänää kaupas ja piti ostaa pipo, mut DIPPADAA, kassis olikii kotii tulles uuet alkkarit”.

Toinen sana, jota en muistan olevankaa ja jota itotikko käyttää, on posa. Meil koton sanottii rahapussii tai lompakkoo posaks, mut siit on jo yli viiskyt vuatta. Mut DIPPADAA, siskolikka vaa pitää viäläkii rahaa ja korttei posas. Siis silloo ku sit käteist rahaa nyt sattuu olee, ku eihän paljo kukaa vissii enää maksa seteleil kolikoist puhumattakaa. Kohta posat joutaakii museoo, DIPPADAA!

EEEEE

Etupenkin Eetu ja takarivin Taavi olivat parhaita ystäviä. Samalla luokalla koulussa ja vapaa-aikana aina yhdessä keksimässä koiruuksia. Mihin Eetu meni etunenässä, sinne Taavi seurasi uskollisesti perässä.

Miksi tällainen marssijärjestys ja milloin se alkoi, sitä ei veijareista kumpikaan muistanut. Eikä sillä niin ollut väliäkään, se näytti sopivan hyvin kummallekin.

Siinä oli hyvät ja huonot puolensa.... Usein Eetua onnisti, kun hän ensimmäisenä pääsi valitsemaan hyvän paikan jalkapallo-ottelun katsomossa Taavin jäädessä taaemmas kurkkimaan toisten olkapäiden ylitse. Toisaalta taas Taavi oli se onnekas heidän jäädessään kiinni kolttosista ja Eetuhan se tietenkin sai syyt päälleen.

Tasatahtia päättyi poikien matka... Siellä nyt nukkuvat nurmen alla rinnakkain.

FFFF

Funktioista ei monelle tule mieleen kovin mukavia muistoja eikä matematiikasta muutenkaan.

Se ei kertakaikkiaan vaan luonnistu ihan jokaiselta! Tai ainakaan meikäläinen ei ymmärrä siitä hönkäsen pöläystä. Ja sitten on taas niitä, jotka suorastaan uppoutuvat matemaattiseen maailmaan ja ovat parhaita kavereita numeroiden ja yhtälöiden kanssa.

Kyllähän sitä alaluokilla helposti opittiin yhteen- ja vähennyslaskua ja kertotaulutkin ihan ulkoa, ne osaan vieläkin vaikka unissani. Jakolaskukin sujui oikein mukavasti.

Oma ainoa ylpeydenaiheeni on tämä: ystäväni oli poissa koulusta, kun opettelimme jakolaskua. Minä sain sitten tehtäväksi neuvoa häntä ja se taisikin onnistua hyvin: tuosta ystävästäni tuli sittemmin matematiikan ja fysiikan opettaja! Ja minun ansiostani, tottakai.... 😉

GGGGG

Goljat..... muistatteko vielä tuon jättiläisen, jonka nuori ja hento Daavid surmasi lingollaan? Pyhäkoulussahan se jännittävä Raamatun kertomus kuultiin. Koko Israelin armeija pelkäsi tuota isoa miestä, jonka peitsen varsi oli kuin kangastukki ja jonka kärkikin painoi kymmenen kiloa. Ai että mikä kangastukki? No se tukki, jolle kangaspuilla kudottu kangas kierretään. Täh, ai että mitkä kangaspuut? No nyt tästä ei kyllä tule yhtään mitään, jos joka sana pitää selittää. Goljatistahan tässä piti kertoa. Jos tulee vielä kysyttävää, katso Wikipediasta - niin minäkin teen. Ja muista tarkistaa se linko myös.

Daavid siis linkosi kiven Goljatin otsaan ja jättiläinen kaatui. Ja oli kohta päätä lyhyempi.

HHHHH

Hiiret eivät kyllä ole minun lempielukoitani, eivätkä myyrät. Etenkään nyt, kun naapurin kissa jäi auton alle eikä enää harvenna joukkoja. Olen nähnyt pihallani vain yhden hiiren, mutta muita jälkiä sitäkin enemmän. Hui, tekee mieli nostaa jalat ilmaan jo ajatuksestakin!

Olin tehnyt itotikkon kanssa kasvihuoneen jatkoksi katoksen, johon kasasin polttopuita kuivumaan. Hienot pinot niistä tulikin. Talveksi suojasin puut lumipyryltä vielä pressulla.

Toisena keväänä oli puuvajaan tullut sen verran tilaa, että päätin siirtää kaikki halot sinne. Mutta voi kauhistus sitä papanoiden määrää! Hyi olkoon, tuskin uskalsin hengittää. Sain lopulta puut suojaan, jäljelle jäivät vain multakasa ja maahan reikä. Ähäkutti, te viisikirjaimiset jyrsijät!

IIIII

Itotikko ja pikkutikko ja niien välis kekkitikko... sellanen on meiän sisarusparvi. Itotikkoo luultii aikanaa pikkutikkon äitiks, 60-luvul ku 14-vuatiailkii oli nutturat – tai ainakii itotikkol oli. Ylpeenä se lykkäs pikkutikkon vaunui kaupungil.

Kekkitikkost ei ollu pikkutikkon äitiks eikä itotikkon tyttäreks eikä oikee kummankaa leikkikaverikskaa, ikäero ku kumpaakaa suuntaa ei ollu ihan kohillaa. Oltii kuitenkii tikkokset.

Ekaks kotoont lähti itotikko erikoissairaanhoitajaks suuree maailmaa. Muutaman vuaen kuluttuu kekkitikko muutti viäl suurempaa maailmaa, ihan ulkomaille asti. Jälelle jäi pikkutikko, sekii kävi kokeilemas maailmaa, mut palas kotii.

Tääl sit ollaa viäläkii, maailman tuulis ja tuiskuis. Eletää kaikki omaa elämää, mut ollaa aina ne samat tikkokset.

🎵 JJJJ 🎶

Jumalan Poika maailmaan astui auttamaan meitä, koskettamaan armollaan elämään eksyneitä.

Orjantappurakruunuaan nöyränä Kristus kantoi, ristinpuulla kuollessaan syntini anteeksi antoi.

Olla saan lapsi Jumalan, kulkea taivaan teitä, surevia lohduttaa, auttaa särkyneitä.

Jeesus sinua rakastaa, taakkasi tahtoo kantaa, ikuisessa armossaan rauhan sinulle antaa.

Kuule hellää kutsuaan, sinut kotiin Hän tahtoo johtaa. Armollansa armahtaa, rakkaus silmistään hohtaa.

Käydä saat elämään iäiseen taivahan tantereille iloon, onneen, vapauteen – ne Hän lahjana antaa meille.

Pääni painan rukoukseen, kädet yhteen liitän. Huokaus nousee taivaaseen, rakkaudesta kiitän.

Kiitosta Herran laulaa saan elämän loppuun asti! Taivaassa kerran tavataan ja halataan rakkahasti.

Kun kerran taivaassa vihdoin tavataan, niin halataan rakkahasti!

KKKKK

Kevät saapui tänä vuonna ikään kuin salaa ja vähän huomaamatta. No eipä se ollut ihmekään, koska talvi jäi eteläisessä Suomessa kokonaan väliin! Lumikolan kahvaan tartuin vain kerran ja silloinkin turhaan, lumi olisi sulanut hetkessä ihan itsekseen.

Mustarastas teki jossakin pesän jo tammikuussa, poikaset lensivät sitten omille teilleen tarpeeksi vahvistuttuaan. Luoja piti huolen luoduistaan pitämällä kovat pakkaset poissa.

Jossain vaiheessa huomasin, että silmuja alkoi heräillä siellä täällä ja kevätkukat ojentelivat hentoja varsiaan. Kalenterin mukaan siihen piti olla vielä aikaa, mutta niin vain luonto päätti että nyt on aika aloittaa kasvukausi.

Vaan eipä ole tarvetta nurmenleikkuuseenkaan, koska se on talvella muuttunut sammaleeksi!

LLLLL

Linnunlaulua kuuluu nyt joka oksalta ja puun latvuksista. Se herättää aamulla, ilahduttaa päivällä, laulaa kehtolaulua illalla ja lohduttaa unetonta yöllä. Se on uskomaton konsertti!

Kuorossa sirkuttavat mukana niin pienet kuin suuremmatkin taiturit ja niistä jokainen laulaa äänellään. Punarinta soittaa huilua, mustarastaat ovat selvästi solisteja, kyyhkyt kujertavat taustakuorona ja varikset pitävät huolta riitasoinnuista. Välillä tikka nakuttaa sähkötolpalla tahtia niin että kylä raikuu. Eikä pidä unohtaa tityytä, joka ei muista, että talitintti oikeasti laulaa titityy...

Miten uskomattoman rikassointuinen onkaan tuo Luojamme luoma lintuorkesteri! Ja miten voi niin pienestä lähteä niin suuri ääni, joka kantaa kilometrien päähän!

Varjelethan rakas Taivaan Isä pieniä pillipiipareita.

MMMMM

Muisti se sitten on kummallinen toiminto ihmisen päässä! Joskus sitä muistaa asioita, jotka olisi parempi unohtaa – toisinaan taas ei millään saa mieleensä sellaista, minkä luulisi olevan aivan unohtumatonta!

Ajatellaanpas vaikkapa vanhoja luokkatovereita.... siellä istuttiin samassa luokassa vuositolkulla, mutta silti vain jotkut heistä ovat jääneet muistin lokeroihin. Luokkakuvia katsellessa sitä joidenkin kohdalla ihmettelee, että kukahan tuokin tuossa on...

Iän myötä kovalevy täyttyy eikä kaikille asioille enää ole tilaa. Unohtuvat nimet ja kotiavaimet.

Omatunto on joskus kuin muisti.... sekään ei aina unohda jo anteeksisaatuja asioita.

Onneksi Taivaan Isän muisti ei petä! Kun Hän antaa jotain anteeksi, sitä asiaa Hän ei enää muista.

NNNNN

No herttinen sentään! Mitenkäs tässä nyt taas näin kävi? Eikö sitä ihminen voisi kerralla oppia, ettei tarvitsisi jatkuvasti kompuroida? Pitääkin olla näin kova pää!

Kuulostaako tutulta? Moni meistä on ollut tuossa tilanteessa useammin kuin haluaisi. Joku ei osaa hoitaa raha-asioitaan, toinen rakastuu aina renttuihin. Jotkut taas onnistuvat lakkaamatta tekemään vääriä valintoja kaikista hyvistä aikomuksista ja päätöksistä huolimatta.

Jotkut virheet ovat helppoja korjata: Oho, ostin liian pienet saappaat – vaihdanpa ne suurempiin.

Mutta sitten on niitä isoja asioita, joilla voi olla kohtalokkaatkin seuraukset. Miten niistä selvitään? Ehkä jo arvaatkin, mitä ajattelen.... Taivaan Isää tietenkin! Kuka muukaan meidät voisi päästää pälkähästä? Muistithan rukoilla?

OOOOO

Onni kurkisti puun takaa ja tarkkaili ohikulkijoita. Kenetköhän tällä kertaa saisi yllätettyä iloisesti?

Hän katsoi keskittyneenä ihmisten kasvoja ja etsi niistä tiettyjä merkkejä. Otsaryppy, mutrusuu, väpättävä huuli... ne kaikki puhuivat Onnille omaa kieltään. Jotain olisi keksittävä näiden ihmisten iloksi!

Mitähän kummaa sitä tekisi? Onni mietti kuumeisesti hiuksiaan haroen, mikä voisi saada hymyn surullisille huulille. Vitsi? Jekku? Kepponen? Ei niistä ehkä kuitenkaan olisi apua, saattaisivat vain pahentaa tilannetta.

Mitäs jos ottaisi kiinni kädestä ja sanoisi jotain kaunista? Vaikkapa että ”minusta olisi mukava olla sinun ystäväsi, ollaanko kavereita?”. Tai että ”tiesitkö, että meillä jokaisella on oma suojelusenkeli?”. Toisen ilo oli Onnin onni.

PPPPP

Pupujussit eivät ole harvinainen näky naapurustossamme. Harva se päivä ne juoksentelevat pihan poikki ja hetken kuluttua taas takaisin. Niiden touhuja on hauska seurailla, etenkin kun joskus sattuu vähän erikoisempia tapahtumia.

Viime keväänä tein töitä työhuoneessani, jonka ikkunasta aukeaa näkymä takapihalle. Yhtäkkiä kiinnitin huomioni kukkapenkistä pilkottavaan korvapariin.... pupujaana oli löytänyt lämpimän paikan auringon lämmittämältä kiveltä. Siinä olikin suojaisa paikka levätä.

No se rauha ei kestänyt kovinkaan kauan. Kohta paikalle ilmestyi pupujussi, joka näytti olevan erityisen kiinnostunut tuosta tytöstä. Eikä aikaakaan, kun jänöt juoksivat peräkanaa ympäri pihaa Jaana edellä ja Jussi perässä sellaista vauhtia, että hitaampia hirvittää!

Oli pojalla kevättä koipien välissä.

QQQQQ

Q-kirjain lausutaan kuu – tai muuten vaan puhekielessä ihan niin kuin k eli koo. Ajatelkaas jos koota ei olisi ollenkaan ja sen sijaan kirjoitettaisiinkin q!

Olipa qerran qirjava qissa, joqa asui yqsinään qerrostalon qellarissa. Qovasti se olisi qaivannut ystävää, mutta eipä osannut quqaan tulla sitä sieltä qaverikseen etsimään. Ulosqin oli melqoisen hanqala päästä, qissarauqqa qun ei ollenqaan osannut auqaista ovia.

Qerran joqu asuqqaista oli päättänyt siivota qellariqomeronsa ja silloin piqquinen qissa qäytti tilaisuuden hyväqseen ja juoqsi qiireesti pihalle. Ja voi sitä riemua – viimeinqin vapaus qoitti! Ja ystäväqsiqin löytyi qomea qolmejalqainen qoira.

Jos luit tämän tarinan ääneen, montaqo qertaa suusi lausuiqin G:n?

RRRRR

Rakkaus on lempeä ja pitkämielinen, kunpa joskus saisinkin tuntea sen!

Mutta kun oma rakkauteni on joko lyhyt ja kiihkeä tai tosi lyhyt ja haalea kuin jäähtynyt vesi. Tai pitkä ja puuduttava, hauska ja tyydyttävä, tylsä ja ikävä, antoisa ja kärsimätön.

Olisi niin mukavaa olla ystävällinen, rauhallinen ja myötätuntoinen ja rakastaa samalla tavalla. Mutta kun ihmiselle on annettu tällainen äkkipikainen ja nopea luonne, joka pistää sanomaan asioita ehtimättä edes ajatella ajattelevansa ennen kuin sanoo mitään! Rakasta siinä sitten lempeästi ja pitkämielisesti.

On olemassa yksi täydellinen rakkaus, rakastavan Jumalan rakkaus: kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

SSSSS

Suojelusenkeli käveli pitkin kylätietä. Muita kulkijoita ei näkynyt, vain kulkukoira nosti koipeaan portinpielessä.

Autiolta kylä näytti muutenkin. Talot olivat vanhoja ja hoitamattomia, joissakin oli ikkunat lyöty rikki ja ovet roikkuivat avoimina yhden saranan varassa. Aiemmin niin hyvin hoidetut pihat olivat kasvaneet viidakoiksi eikä niissä enää voinut kulkea.

Yhden talon piipusta nousi savua... enkeli suuntasi sitä kohti. Ei ollut kummoisessa kunnossa tuokaan asumus, mutta katto näytti pitävän sadetta ja nähtävästi lämmityskin toimi edes jotenkin. Suojelusenkeli koputti ovelle. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään, sitten ovea raotettiin varovasti.

”Tiesin sinun tulevan tänään”, vanhus sanoi hiljaa, ”olenkin jo odotellut. Nyt voin lähteä mitään pelkäämättä”.

TTTTT

Tuuli soitteli kanneltaan syksyisenä iltana, se humisi puiden latvoissa ja kahisutti lehtiä kiitäessään puusta toiseen. Se rakasti vauhtia ja hyppäsi innoissaan oksalta oksalle pudottaen huomaamattaan linnunpesän jos toisenkin.

Sellaista kyytiä tuo puhuri mennä viiletti läpi metsän, että sen jäljet näkyivät selvästi ja vielä pitkään. Heikoimmat oksat olivat katkenneet ja pudonneet maahan kulkijoita kompastuttamaan.

Ilta pimeni kohti yötä, mutta tuuli vain jatkoi rajua leikkiään. Sysimustassa metsässä kuului pelottavia ääniä puunrunkojen hangatessa toisiaan vasten.

Viimein aamu valkeni paljastaen hiljenneen tuulen jäljet. Koko luomakunta kiitti Luojaansa ja alkoi korjata yöllisen myrskyn jälkiä. Aurinko kurkisti pilven takaa ja pikkulinnut heläyttivät ilmoille päivän kirkkaat ensisävelet.

UUUUU

Uni oli taas karkuteillä, se ei lainkaan välittänyt väsymyksestäni. Olin kääntänyt kylkeä jo usemman kerran, syönyt keittiössä yöpalaa ja kävellyt suurenevaa ympyrää makuuhuoneen lattialla. Mistään ei tuntunut olevan yhtään apua. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun valvoin yöllä. Yritin lukea kirjaa ja katsoa televisiosta kaikenlaisia ohjelmia tuntitolkulla, mutta tulos ei ollut toivottu. Uni vain pysyi teillä tietymättömillä.

Sitten kokeilin kuuluisaa vanhaa konstia ja aloin laskea lampaita. Lopetin, kun 457. elukka hyppäsi yli aidan ja katosi naapurin laitumelle. Eipä nukuttanut vieläkään, edessä olisi jälleen kerran uuvuttava työpäivä.

Viimeinkin nukahdin! Unessani käänsin kylkeä, söin yöpalaa ja ravasin ympäri makuuhuonetta... aidan yli loikkasi 458. lammas.

VVVVV

Voihan Vitalis! Tuo sanonta muinaisesta telkkarimainoksesta on jäänyt mieleen... kyseessä oli silloin joskus aikoinaan naamarasva, vieläpä vedetön sellainen. Taidettiin sitä hölvätä pakkaspäivinä kasvoille meilläkin.

Juu niistä pakkaspäivistä muistan myös palelevat varpaat – niihin ei Vitalista laitettu. Lapsuuden ystäväni kanssa viihdyimme usein ulkona aamusta iltaan ja päädyimme sitten meidän keittiössämme pöydän alle makaamaan ja lämmittelemaan kylmiä jalkoja kuumaa patteria vasten. Kummasti pisteli jalkapohjia, kun veri alkoi kiertää.

Meillä oli oma ranta ja siellä luistinrata. Minulla oli kaksiteräiset, kenkiin kiinnitettävät luistimet, joilla huristelin ympäriinsä. Joskus jää paukahteli niin, että tuli kiire takaisin maankamaralle.

Siitäkö sitten jäänyt kammo jäällä liikkumiseen....jätän jäät suosiolla pilkkijöille.

WWWWW

Wahlroosin makkaratehtaalla Kotkassa valmistettiin aikoinaan kuuluisaa ja maittavaa Käyrää, jota monet naamakirjalaiset tuntuvat kaipaavan edelleen. Joku näytti kyselevän jopa reseptiä.... Hyvää se kyllä olikin, vaikka enää en lainkaan muista sen makua. Meillä sitä syötiin yleensä lauantaisin, silloin Käyrä kiedottiin voi- ja sanomalehtipaperiin ja koko paketti kasteltiin kunnolla. Sitten ei kun saunan kiukaalle kypsymään! Käyrää astetta parempi versio oli Saunalenkki, ehkä me saimme välillä herkutella silläkin. Joskus aloitimme mutustelun jo lauteilla, mikä olisi voinut olla parempaa!

”Sanakin sanoo, että kaikki liha on kuin ruoho – otetaanpas taas näitä vihanneksia!” Eikös ole mainio lausahdus! Tunnustan käyttäneeni sitä itsekin syödessäni toisen ja kolmannen makkaran...

XXXXX

X-kirjain on meille suomalaisille outo juttu. Merkkinä se on vähän kuin vino + tai risti kenollaan. Sen voisi myös kuvitella olevan katkaistu salmiakkikuvio kärjet vastakkain. Mutta miten se pitäisi lausua oikein? Onko se ex vai äx vai ks?

Yritin muistella x-alkuisia suomalaisia sanoja, mutta en keksinyt ensimmäistäkään. Mutta Google se on sellainen tietopaketti, että sieltä löytää ihan vaikka mitä. Niinpä sitten näpyttelin hakukenttään ”x-kirjain suomen kielessä”. Arvatkaas kuinka monta löysin – kielitoimiston sanakirjassa kokonaista 3:

x-akseli

xerokopio

X-kromosomi

Eipä nuo muutenkaan näytä kovin kotimaisilta.....

Mikael Agricolan versio lauseesta ”Miksi kaksi paksua suksea naksuu paksissa?” näyttäisi tältä:

Mixi kaxi paxua suxea naxuu paxissa? Huihai!

YYYYY

Yksin yhdessä.... surullinen mutta mahdollinen tila. Moni on kokenut sen perheessä, parisuhteessa, ystävien kesken tai jopa isossa yhteisössä. Tunnistatko tunteen?

Vaikka elämässäsi on ihmisiä, koetko silti olevasi vieras tai erilainen?

Et ole tunteessasi yksin, meitä on muitakin.

Me kaikki olemme yksilöitä, meillä on omat tarpeemme, toiveemme ja luonteenpiirteemme. Hyvänkin ystävän seurassa voit kokea itsesi erilaiseksi, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa ystävyyteen. Erilaisuus on rikkautta, mutta se vaatii paljon ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta.

Joskus tuo tunne on merkki siitä, että olet väärässä seurassa. Ääni sisälläsi – omatunto – varoittaa sinua. Älä koskaan tee hätiköityjä päätöksiä, vaan mieti ja harkitse tarkkaan.

Pyydä viisautta Taivaan Isältä.

ZZZZZ

Zetor-traktori tuo mieleen mukavia lapsuusmuistoja. Tätini perheessä oli sellainen vekotin, muistaakseni vihreä väriltään. Heillä oli metsää ja peltoja, joten tuo menopeli oli tosi tarpeellinen. Kerran pääsin mukaan istuttamaan perunoita, se oli huisin jännää! Zetorin perään kytkettiin laite, josta siemenperunat pudotettiin vakoon aina kellon kilahtaessa. Sitä olisin mielelläni tehnyt vaikka kuinka pitkään ja usein.

Meillä ei ollut vihreää Zetoria, meillä oli punainen ratkori. Ei se ollut meidän perheemme oma vaan kuului autokorjaamolle, jonka isäni omisti veljiensä kanssa. Se oli pysäköity korjaamon pihalle, joskus salaa kiipesin sen kyytiin ja olin ajavinani sillä. PUTPUTPUTPUT! Myöhemmin punaisesta ratkorista tuli minunkin suussani punainen traktori.

ÅÅÅÅÅ

Åland – Oolanti – Ahvenanmaa.... piti oikein tarkistaa netistä, ettei tule kirjoitettua ihan höpöjä. Kyseessä on Suomen ja Ruotsin välissä sijaitseva saariryhmä, Suomen ainoa itsehallinnollinen maakunta. Täytyy tunnustaa, että olen käynyt ainoastaan Maarianhaminan satamassa poistumatta laivasta kertaakaan..... ehkäpä joku kaunis päivä astun ihan maan kamarallekin.

Oma muistoni Ahvenanmaasta liittyy Oolantiin. Olimme perheenä kesälomamatkalla ollessani noin polvenkorkuinen ja vilkas sellainen. Yövyimme teltassa Kajaanin leirintäalueella eikä minua nukuttanut sitten yhtään. Kaikista kielloista huolimatta lauloin keskellä yötä täysin palkein laulua ”Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa....” ja vielä useampaan kertaan. Taisi vanhempiani hävettää, kun aamulla kömmimme ulos teltasta. Ei tietääkseni pyydetty encorea....

ÄÄÄÄÄ

Älä....... Pieni mutta vahva sana, yksi yleisimpiä suomen kielessä käytettyjä sanoja.

Älä nyt, ihanko totta! Älä valehtele! Älä myöhästy! Älä naura, älä itke.... Älä viitsi!

Älä yleensä aloittaa lauseen kieltäen tekemästä jotakin.

Kaikkein kuuluisimmat ”älät” löytyvät Raamatusta

Mooseksen kivitauluihin kirjaamat Jumalan kymmenen käskyä:

Älä pidä muita jumalia

Älä tee itsellesi jumalankuvaa

Älä kumarra tai palvele niitä

Älä turhaan lausu Herran nimeä

Älä tapa

Älä tee huorin

Älä varasta

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta tai mitään hänen omaansa

Jumalan lohduttavin lupaus meille:

Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut,

minä olen sinut nimeltä kutsunut;

sinä olet minun.

ÖÖÖÖÖ

Öin ja päivin enkelis on, Herra, suojanain – näillä sanoilla alkaa suomenkielinen versio Negro Spiritualista All Night, All Day. Yritin etsiä laulun suomalaisia sanoja Internetin ihmemaasta, mutta huonolla menestyksellä. Onnistuin kuitenkin kuuntelemaan melkein koko kappaleen Pusulan lapsikuoron esittämänä. Olen itse laulanut tuota laulua lapsena useinkin, mutta en mitenkään onnistunut palauttamaan kaikkia sanoja mieleeni. Onneksi olen tallettanut sydämeeni tuon laulun lohduttavan ja rauhoittavan sanoman.

Psalmi 91 Korkeimman suojelus

Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.

He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.

5. Mooseksen kirja 33:27

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.

Sinua myös hyvä lukijani, juuri sinua myös.