Kerroinkin jo aiemmassa AUTS!-tarinassa haljenneesta korva-lehdestäni.... ja kuten siinä mainitsin, olin lapsena melkoisen vilkas. Haavoja on tosin tullut lisää aina aikuiseksi asti, niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Kaikista olen kuitenkin parantunut.
Arpiakin jäi..... polkupyörällä ajon opettelu hiekkatiellä jätti jälkensä polviin ja ne näkyvät edelleen. Asfaltilla pysyin pystyssä helpommin, joten jatkoin harjoittelua iltaisin teurastamon isolla pihalla. Siellä oli hyvä huristella ympäriinsä isosiskon pyörällä.
Meillä oli Hovinsaarella asuessamme oma uimaranta, ei kovin iso mutta riittävä. Oli mukava polskia kesäisin, vaikka vesi siihen aikaan ei ollut sitä kaikkein puhtainta. Mummi piti huolta, että uinnin jälkeen menimme saunalle peseytymään puhtaalla vedellä ja tarkistamaan, löytyikö vartalolta iilimatoja. Muistan joitakin sellaisia nähneeni.... huh, mikä muisto! Rantahiekkakaan ei ollut ihan parhaasta päästä, sillä sen seasta löytyi vaikka mitä. Kerran astuin lasinsirpaleeseen, joka teki jalkapohjaani ison haavan. Laiturikin värjäytyi vuodosta punaiseksi. Fyysisiä todisteita siitä haavasta ei enää ole, pelkkä muisto vain.
Eivät säästyneet rystysetkään... vasemman käden keskimmäisen onnistuin halkaisemaan sahalla polttopuita tehdessäni. Mökillämme oli kaadettu puita ja karsittu oksia, joita sitten yritin sahata kiukaan uuniin sopiviksi. Jotenkin vain pieni kaarisaha lipsahti väärään paikkaan, mutta onneksi meillä oli hyvin varustettu ensiapulaukku. Oikean käden keskimmäisestä taas irtosi pala sänkyä pedatessani. Minulla oli tuohon aikaan alkovissa parvisänky ja sen alapuolella peilejä seinällä. Osaatte ehkä arvata, mitä tapahtui...... Vaihdoin aluslakanaa ja käänsin sen reunaa patjan alle, kun rystyseni osui peilin reunaan. Tuli pikkuisen kiire etsiä laastaria. Nyt kun oikein tarkasti katsoo, kummassakin rystysessä näkyy edelleen haalistunut arpi.
Aika monta arpea olen saanut lääkärien välineistä, reikiä ja viiltoja on tehty niin vatsaan kuin olkapäihinkin. On se vain upea juttu, että lääketiede on kehittynyt ammoisista ajoista eikä veitsiä enää käytetä ihan joka operaatiossa. Pienten reikien haavat paranevatkin nopeammin eivätkä arvet ole kovin suuria ja näkyviä.
Kaikki haavat ja arvet eivät näy ulospäin, ne ovat sisällä sielussa ja sydämessä. Usein juuri ne ovat niitä kipeimpiä ja arimpia ja vaikeasti paranevia. Tuollaisia haavoja syntyy niin omista kuin muiden ihmisten toimista, sillä meidän tekomme ja sanamme voivat satuttaa syvästi meitä itseämme ja muita. Omista teoistamme syntyneiden haavojen kipua ja kirvelyä lisää vielä omatunto, joka syyttää meitä aina tilaisuuden tullen. Toisen ihmisen aiheuttamina ne taas voivat kasvattaa katkeruutta ja tuskaa.
Miten noita sisäisiä haavoja voisi hoitaa? Niihin ei ole laastaria, jolla peittää arvet. Elämä on ollut minulle tässä se paras opettaja. Aito ja vilpitön katumus on synnyttänyt tarpeen pyytää ja antaa anteeksi. Anteeksipyyntö ei aina tuo toivottua vastausta, mutta se voi kuitenkin opettaa olemaan tekemättä samaa virhettä uudestaan. Jos taas aidosti antaa toiselle anteeksi, oma sisäinen kipu helpottuu omatunnon muuttuessa syyttäjästä lohduttajaksi. Saat huomata sisäisten haavojen paranevan ja arpien vaalenevan.
Jumalalla on ollut sormensa pelissä tällä oppimatkallani ja siitä olen sydämestäni kiitollinen.
Alla laulu, joka syntyi Porvoon moottoritiellä keväällä 2019.
HÄN UUDEN VOIMAN ANTAA
On elämäni kirjassa monta tarinaa,
vaan uudelleen niin tahtoisin niitä kirjoittaa.
Mä harhateitä kuljin ja vältin Jumalaa
ja lapsuuteni uskon vain tahdoin unohtaa.
Vaan Isä taivaallinen ei hylkää lapsiaan,
Hän lempeästi kutsuu taas kotiin kulkemaan.
Hän rakkaudellaan hoitaa ja haavat parantaa
ja uuden voiman antaa taas päivän aloittaa.
Nyt kyynel pyrkii silmään ja huuli värähtää,
kun eilistä mä muistan, mennyttä elämää.
Niin paljon heitin hukkaan, niin paljon kaduttaa,
vaan armostansa alkaa sain kaiken uudestaan.
Nään yllä sinitaivaan ja loisteen auringon
ja tunnen kuinka rakastava Jeesukseni on,
Hän sydämeni tuntee ja surun sulattaa
ja uuden voiman antaa taas päivän aloittaa.
Nyt kiitokseni
nousee etehen Jumalan,
kun uudelleen mun johti Hän tielle taivahan.
Saan elää lapsenansa ja Häntä rakastaa
ja menneisyyden virheet jo kaikki unohtaa.
Hän vierelläni kulkee, mua kantaa, lohduttaa,
on apunani aina kun matka uuvuttaa.
On Isän syli avoin, Hän pitää omanaan
ja uuden voiman antaa taas päivän aloittaa.
Ja uuden voiman antaa taas päivän aloittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti