KESKINKERTAINEN KESKENERÄINEN

Olen tässä kuukauden päivät pohtinut tuota otsikkoa..... jostain se tuli mieleeni enkä pääse siitä irti. Jollain tavalla se kuvaa itseäni ja elämääni, mutta ajatusten purkaminen tekstiksi ei ole helppoa. Tartunpa siis rohkeasti näppäimistöön ja annan sormieni tanssia sen mukaan kuin ajatuksia mieleeni juolahtaa.

Keskinkertaisen vastakohta on täydellinen ja keskeneräisen kontrasti valmis. Minä en ole valmis nyt enkä varmasti valmistu tämän elämäni aikana. En ole myöskään täydellinen, joten tunnustan olevani keskin-kertainen keskeneräinen.

Miltähän tuntuisi olla täydellisen valmis..... Hui! Ajatuskin ihan pelottaa! Täydellisyys vaatii paljon, joskus jopa kaiken ja pyrkimys siihen voi aiheuttaa suurta painetta. Ihmistä ohjaa silloin sisäinen pakko ja välttämättömyys onnistua kaikessa aina vain paremmin, jotta voi saavuttaa tuon tavoitellun täydellisyyden ja vieläpä pysyä siinä. Kun sitten viimein ymmärtää, ettei se (ehkä?) olekaan mahdollista, pettymys satuttaa ja voi jopa viedä pohjan elämältä.

Entäs jos onnistuukin olemaan täydellinen ja valmis jossain tietyssä asiassa? Se on mahdollista ja moni on sen päämäärän saavuttanutkin. Parhaimmat onnittelut heille! Elämä kuitenkin jatkuu ja tuo tullessaan uusia asioita ja haasteita. Onko silloin edessä oravanpyörä, josta ei pääse ulos vai voiko täydellisyyden tavoittelemisen kiusausta vastustaa?

Ehkä olenkin vain laiska, kun tyydyn olemaan onnellisesti tyytyväinen keskinkertainen keskeneräinen. Olen saanut Jumalalta lahjoja, mutta en ole niiden käytössä tai toteuttamisessa lähelläkään täydellisyyttä. Osaan laulaa, mutta äänialani on todella matala ja kapea ja ääneni heikko. Osaan lukea nuotteja, mutta en kirjoittaa niitä (tuli lintsattua musiikkiopiston teoriatunneilta, koska samaan aikaan oppituntien kanssa televisiosta tuli Vaahteramäen Eemeli - nyt harmittaa ja kaduttaa). Osaan piirtää jonkin verran, mutta en ole luova. Kirjoittaakin osaan, mutta vain sekalaisia sepustuksia – minusta ei tule kirjailijaa. Käsityöt sitten.....tässä pari esimerkkiä:

Eikös olekin suloinen Pepi-koira... Aloitin tämän kanavatyön tekemisen ehkä noin 6-vuotiaana. Innostus lopahti ja työ jäi kesken. Kuten näette, lankaa olisi vielä ollut jäljellä ja neulakin taulusta löytyy. Kaikki valkoiset kohdat, melkein kaikki keltaiset osuudet ja myös mustat kasvonpiirteet jäivät ompelematta. Mutta lopputulos on ehdottomasti hauskempi kuin alkuperäinen käsityö. Siitä tuli siis keskeneräinen valmis, mutta erilainen kuin alunperin aiottu. (Ehkä olenkin joskus vähän luova....).

Entäs tämä pöytäliina sitten! Opettelin ristipistoa, mutta kyllästyminen iski kahden ja puolen kulman jälkeen. Siellä se on edelleen mummin vanhassa sukkajakkarassa odottamassa inspiraatiota.

Ohjeen löysin kirjasta Isoäidin kauniit käsityöt, siinä olevan liinan oli tehnyt 1920-luvulla Brita Flinck Helsingin maalaiskunnasta. Britan liinassa on heleämmät värit ja paljon enemmän kuvioita, omastani puuttuu siis vielä reilusti yli puolet. Saas nähdä, miten tälle epätäydelliselle keskeneräisyydelle lopulta käy... toivottavasti kukaan ei ainakaan koskaan katso nurjalle puolelle.

Minusta ei siis tule täydellistä eikä valmistakaan tämän elämän aikana. Raamattu kyllä kehottaa pyrkimään täydellisyyteen uskossa, mutta siinäkin olen vielä keskeneräinen.

Paavalin kirje roomalaisille, luku 12, jae 2 (Raamattu kansalle):

Älkää mukautuko tähän maailmanaikaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, Hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Paavalin 1. kirje korinttilaisille, luku 13, jakeet 10 ja 12 (Raamattu kansalle):

Mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vajavaista.

Nyt näemme kuin kuvastimesta, kuin himmeänä heijastuksena, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti.

Tuota uutta elämää odotellessa....