19 heinäkuuta 2024

HAPALLEIPÄÄ

 

Täs on teille arvoisat lukijat hyvä hapalleivän ohje. Tää on tosi helppoo, täytyy olla ku miäkii oon jaksan tehä tät jo vuastolkul.

Mun äiti tilas aikoinaa jostaa sellasii reseptikorttii, en yhtää muista mistä. Tää resepti perustuu yhen sellasen kortin reikäleipäohjeesee, joten en voi ottaa siit kunniaa itelleni vaan oon kiitollinen sille, joka sen alkuperäsen on tehny. Vähä sit ohjetta reerasin esimerkiks noill leseil ja jyvil.

Tarvikkeet löytyy täst:

Leipomist varten tarttet jonkuu reilun kokosen astian (mul on sellanen kuuslitranen kulho, siihe mahtuu hyvin). Lisäks iso mittakannu, joku sekotushaarukka tai vastaava (härkin ois tiätyst hyvä) ja sit nualija on kans kätevä. Mul on nualijan kaverina piän tylsä veitti, et taikinan saa hyvin irti kulhon reunoist. Nii ja sit viäl ruakalusikka.

Täs on ainekset:

Toi piimä ja leivät tarvitaa silloo, jos sul ei o valmist leipäjuurta. Jos sit haluut joskus myähemmin vahvistaa leivän makuu, voit laittaa taikinaa tilkan piimää ja vaikka murentaa yhen leipäviipaleen.

Tää homma kestää päivän tai pari, ku taikina pitää hapattaa ennen leipomist. Mut tällee voit alottaa:

Ekan päivän (miä teen tän yleensä illal ku haluun antaa taikinan seistä pari päivää ja päiväl on aina niin paljo muuta touhuu, ettei aina ehi leipoo) laita kulhoo sellanel litra käellämpöst vettä (suaraa raanast vaa ainakii tääl Suames, ei tarvi lämmittää). Lisää siihe leipäjuuri (tai piimä ja hapalleivät) ja pualikas hiiva ja sekota pikkasen, ei paljoo, sillee vaa et hiiva alkaa vähä sulaa. Sit voit laittaa noil litran ruisjauhoi ja sekottaa taas ja jättää taikinan lämpösee paikkaa peitettyn päiväks tai pariks hapattumaa. Aijuu, miä tykkään laittaa myäs kokonaisii rukiinjyvii, sillee saa parempaa leipää. Eli putsatut rukiijjyvät pannaa sekaa ekaks. Sit ku ne pehmenee pari päivää taikinan seas ni ei hampaat katkee ku haukkaa leiväst. (Noit jyvii on hankala löytää, pitää tuntee joku ruista viljelevä maajussi, joka voi ottaa niit siilost siäl käyessää.)

No sit ku viimein alat leipoo ni ekaks lisäät yhen kokonaisen hiivan ja sualaa (kaks ruakalusikallist on aika paljo, kokeile ekaks vaikka pualtoist ja muuta annostust sit seuraaval kerral maum mukaa). Alkuperäses ohjees ei puhuta mitää leseist mut mum miälest ne tekee leiväst viäl parempaa. Paa niit sellanen kolme neljä desii ja sekota. Toi voi kyl olla aika paljo, joten voit taas ite säätää leseitten määrää. Ja sit sekaa loput ruisjauhot (miä sekotan yleensä pualet kaupaj jauhoo ja pualet maalaisjauhoo jos vaa oon jostaa onnistun sit saamaa). Täysjyvä on terveellisempää. Eli sellanen vajaa litra jauhoo täs loppuvaihees on aika sopiva määrä. Älä tee taikinast liian tiukkaa, saat kovii leipii. Miä jätän yleensä taikinan aika löysäks ja leivon sen sit paljoj jauhon kaa, tulee pehmeempää leipää. Anna taikinan turvota suunnillee tunti.

Leipomises voit käyttää mitä vaa jauhoo, mut saat nätimmät leivät jos otat vehnäjauhoo. Voit leipoo vaikka piänii ”reissumiähii” (taikinast tulee suunnillee kaheksantoist leipää jos et tee liian isoi) tai vaikka reikäleipii (ne on vaa hankalampii käsitellä). Yhelle pellille mahtuu noin yheksäl leipää. Ota nualijal kulhost nyrkin kokonen (nyt miähen nyrkki on liian iso) taikinaköntti hyvij jauhotetulle alustalle ja paa sen päälle viäl reilust lisää jauhoo. Sit voit pyärittää siit pallon ja laittaa sen pellille leivinpaperin päälle ja painaa sen litteeks. Anna sit leipien kohota viäl huaneellämmös suunnillee tunti ennen ku paistat. En o tehny haarukal reikii kohotuksej jälkee vaikka ohje käski, leivist tulee nätimpii. Tai mistäs miä sen tiiän, kun en o koskaa niit rei'ittän...

Ja sit vaa paistat niit 225 Celsius-astees reilun pual tuntii, kiartoilmauunis lämpö saa olla alempi. Lämpönen uunituare leipä maistuu suarastaa ihanalt ku paat siihe voita päälle. Mut malta oottaa vähä aikaa ennen ku rupeet maistelee ettei suu pala. Niinku näät nois alla olevis kuvis, näit leipii voi paistaa leivinuuniskii. Siin vaa pitää tuntee se oma uuni, miten äkkii se lämpenee ja kuinka kuumaks ja miten nopeest se sit myäs jäähtyy. Miä ku ennen paistoin tuplasatsit eli neljä pellillist kerral, ekat leivät tuli aikas tummiks, kaks seuraavaa satsii oli oikee hyvii ja neljättä sai paistaa vähä kauemmin.

APUA! Tärkein melkee unohtu! Muista aina ottaa valmiist taikinast nokare leipäjuureks, muutes saat joka kerta tehä sen piimäst ja leiväst. Voit säilyttää sen pakkases ja ottaa sit aina sulamaa hyvis ajoin ennen ku alat leipoo.




JATKUUUUUUUUUUUU.....

No nii... täshän vilahtikii pitkält yli kaks vuatta siit ku viimeks leivoin noit leipii. Tänää ku sähkö oli sen verran edullist että kannatti lämmittää uuni, päätin tehä yhen satsin. Luulin, että muistan koko jutun ihan ulkoo ku tuli tota sen verran paljo tehtyy, mut luulo ei siis todellakaa o tiadon väärtti. Oli pakko lukee toi koko alkuteksti monee kertaa ja tarkkaa.

Suasittelen siis uuestaa oikeen hiivan käyttöö, helpottaa koko prosessii ku ei tarvi sekotella kuivahiivaa mihinkää tai miättii, mites paljo sit pitäis laittaa ja onks vesi oikeen lämpöst. Taikina oli täynnä ilmakuplii, joten kyl se kaks pussii mitä sinne mätin toimi oikee hyvin. Taikinast tuli hurjan löysää, joten jauhoi meni sit aika paljo, jotta pysty leipoo.

Täs kuvat:





Näähän siis levis ku Jokisen eväät eli täst ekast tuli peltileipä ja tost toisest leipäpelti. Nyt viimein ehin maistaa, voi että on hyvää vaikka leivät ehtikii jäähtyy. Laitoin päälle sit ”Elefantti-pattisalvaa”, jota nykyää mainostetaa. Se sopii oikee hyvin näille reissareille. NAM!

Lisäsin viäl  tähä, että nää on siis parhait ihan uunituareina tai sit myähemmin vaikka paahtamal.

Tää on kuulkaas tosi hyvä vempele, jos sun keittiös on vähä laskutilaa niinku mul. Toho mahtuu neljä peltii, käy nostattamisee tai jäähyttämisee. Tänkii on äiti hommannu jostaa kauan sitte.



Ja viäl yks juttu:

Arvatkaas, muistinks miä ottaa sen taikinanokareen pakkasee juureks...... no en tiäteskää!

Nää leivät täyttää kyl vatsan ja voi antaa hyväm miälen, etenkii jos niit ei paista liikaa, mut hengen ja sialun ruaka on vahvempaa ja tulee ihan eri lähteest:


Johanneksen evankeliumi, luku 6, jakeet 27 ja 35 (Raamattu Kansalle):

Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa vaan sitä ruokaa, joka säilyy iankaikkiseen elämään ja jota ”Ihmisen Poika teille antaa. Häneen Isä, Jumala itse, on painanut sinettinsä”.

Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei enää koskaan tule jano.”

Tää on sit tosiruakaa!









14 heinäkuuta 2024

VALON VOIMA

No niin, nyt ollaan taas siinä vaiheessa, kun päivät vähitellen lyhenevät. Jotkut sanovat, että kesä loppuu juhannukseen, jolloin linnutkin hiljenevät. Tänä vuonna kesäpäivänseisaus oli jo torstaina 20.6.2024 tarkalleen klo 23.50. Tänään tätä kirjoittaessani on lauantai 13.7.2024.

Kotkassa aurinko nousi tänään 4:11 ja laskee 22:24 – päivän pituus on siis 18 tuntia 13 minuuttia (tämän tiedon googlasin). Pimeä tulee 23:59, joten mukavan pitkään saamme ihailla pilvien koristamaa auringonlaskua Minusta onkin tullut oikea auringonlaskun fani, se kun näkyy keittiön ikkunastani todella upeasti. Vai mitä sanotte...?

klo 21.25


klo 22.13


klo 22.26

klo 22.42

 klo 22.45


     klo 22.45            


WAU!

Valo on ihmeellinen energian lähde, joka piristää kummasti ja lisää jaksamista. En käytä kesälläkään aurinkolaseja, koska haluan imeä päähäni (lue: mieleeni) jokaisen valonpisaran. No noita auringonlaskuja ihaillessani ne tosin usein olisivat tarpeen, niin kirkkaasti laskeva aurinko välillä porottaa. Onneksi meille on annettu silmäluomet (tässä joku aika sitten huomasin, että osaan räpyttää silmäluomia vuorotellen; näyttää muutes melkoisen hauskalta ellei sitten kerrassaan pöllöltä).

Pyrin hyödyntämään luonnonvalon niin hyvin kuin pystyn. En halua nukkua pitkään ja tuhlata aamupäivää pötköttelyyn, sisäisestä kellosta on onneksi hyötyä tässä. Joskus se tosin herättää jo auringonnousun aikaan tai jopa ennen sitä. Illat tuppaavat usein venymään puoleen yöhön, mikäli en ole aikaisen herätyksen vuoksi nukahtanut olohuoneen nojatuoliin (jolloin kesäinen auringonlasku saattaa jäädä näkemättä.....).

Nyt tuntuu hurjalta ajatus elokuun pimeistä illoista, nehän lähestyvät joka päivä. Onneksi kesä jatkuu vielä silloinkin antaen meille pehmeän laskun tulevaan syksyyn. Usein ihmettelen, miten yötyötä tekevät jaksavat pitkän ja pimeän talven aikana valvoa yöt. Toki he voivat nukkua päivällä, mutta silloin he menettävät luonnonvalon. Ei kyllä onnistuisi minulta, kun nukkuminen muutenkin sujuu nykyään vähän miten sun sattuu.

Luonnon valo on annettu meille lahjana, mutta sitä täydentävät ihmisen keksinnöt. Tulta on opittu käyttämään valon lähteenä ja ammoisista ajoista. Meillä on kotona ollut ainakin öljy-, paristo- ja sähkölamppuja, ja taisi joskus olla myös sellainen kaasupulloon liitettävä valaisin. Muistan myös kattoon ripustettavan aika kookkaan lampun, jossa polttoaineena oli ”tenua” tai jotain vastaavaa. Lampussa oli sukka, joka valaistui ja joskus jopa leimahti tuleen, joten sen sytyttäminen oli aina jännittävä tapahtuma.

Valo antaa meille turvaa pimeinä aikoina. Erittäin tärkeitä ovat olleet majakat, jotka opastavat merenkulkijoita (kai niitä käytetään vieläkin, vaikka tutkajärjestelmät ovat kehittyneet hurjasti). Tässä kuva Kotkan Katariinan meripuistossa esillä olevista Itäisen Suomenlahden majakoiden pienoismalleista. Kannattaa käydä tutustumassa niihin myös iltapimeällä, kun niiden valot loistavat kirkkaina. 


Valo ei aina ole silmin nähtävää kirkkautta, vaan se voi loistaa myös sisällämme.

🎶🎶🎶

Tule iloon, tule valoon, tule Kristuksen rakkauteen!

Hän avun tuo sydämen paloon ja hoitaa sua hiljalleen.

Tule iloon, tule valoon, Jeesus kotiin sua niin odottaa.

Anna Henkensä puhaltaa taloon ja huoneita tuulettaa.


Tule voimaan, tule rauhaan, tule Jeesuksen tuntemiseen!

Vaikka ylläsi myrskytkin pauhaa, Hän siunaa sua uudelleen.

Tule voimaan, tule rauhaan, kuule Herraasi rakastavaa.

Kerää helmiä siunausten nauhaan, ne sinua kannattaa.


Tule valoon, tule iloon, tule Jeesuksen rakkauteen!

Tule taivaisen auringon kiloon, se valon tuo sydämeen.

Tule rauhaan, tule voimaan, tule Kristuksen tuntemiseen!

Käy sydämessäs karkeloimaan, Hän oottaa sua vierelleen.

Käy sydämessäs karkeloimaan, Hän hoitaa sua hiljalleen.

Käy sydämessäs karkeloimaan, Hän siunaa sua uudelleen.


Taina Blumen - 11.3.2019 syntyneen laulun sanat


Raamattu, Psalmi 119, jae 105 Raamattu kansalle:

Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun polullani.


09 toukokuuta 2024

MATKA HOITAVAAN HILJAISUUTEEN

Tuntuuko sinusta, että maailmassa on nykyään enemmän ääniä ja meteliä? Vai tapahtuuko ihmisessä ikääntymisen tai elettyjen elämänkokemusten vuoksi muutos, joka kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta? Tätä olen miettinyt viime aikoina ja oikeastaan jo melko pitkään... 

Lapsena ja nuorena äänet eivät juuri häirinneet minua. Lapsuuden kotini sijaitsi autokorjaamon vieressä, lähellä oli sokeritehdas, teurastamo, kalasatama ja junanrata. Myöhemmin kotini ja radan väliin tehtiin vielä nelikaistainen tie, jolla pörinää on riittänyt enenevässä määrin aina tähän päivään asti. Jäimme tuolloin kahden tien väliin, koska myös tonttimme rantaan tehtiin uusi tie, jota pitkin kuljetettiin niin kalansaaliita kuin teuras-eläimiäkin. Sitä tietä ajoivat myös autokorjaamomme asiakkaat, eivät onneksi huristaneet sitä nelikaistaista vauhdilla ohi. Pitkään en noita ääniä kuunnellut, vähän toisella kymmenellä elämä muuttui ja kotipaikka vaihtui metsänreunaan pikkuruisen kylätien varrelle. Eivät tainneet mopopojatkaan ajella sillä tiellä.... 

Muutin sittemmin pääkaupunkiin, jossa melua ja meininkiä riitti enemmän kuin tarpeeksi. Nuoruuden huumassa siihen tottui helposti ainakin vapaa-aikana, samalla tulivat tutuiksi myös ruuhkat ja väkijoukot. Asuin ensin keskustan laitamilla, mutta vähitellen alkoi viehättää ajatus kodista hieman kauempana. Siitä alkoikin muuttoliike: ensin muutama kilometri itään, sieltä kehäkolmosen rajalle ja edelleen maalaiskuntaan, ”susipitäjään”. Viimeinen muutto Uudellamaalla vei nelostien varrelle lähes Päijät-Hämeeseen. Jokaisen muuton myötä elämä rauhoittui ja hiljeni. 

Työpaikalla ei juuri hiljaisuutta ollut. Omat työhuoneet poistettiin, koska avokonttoreista tuli muotia. Samassa toimistotilassa työskenteli pari-kolmekymmentä näpyttelijää ja aina jollain oli jotain kysyttävää kollegoilta. Ihmisiä tuli ja meni, työasiat ja juoruilu naurun käkätyksineen tuli hoidettua, puhelimet soivat ja kenkien korot kopisivat laattalattioilla. Kun rauha ja hiljaisuus kotona lisääntyi, työpaikalla se väheni ja lähes katosi. Samalla stressikäyrä kohosi ja kiukku lisääntyi. Minäkin innostuin joskus huutamaan ”SAISKO VÄHÄN TYÖRAUHAA!!! ” Eipä tehonnut, ei. 

Sitten tuli korona ja etätyöt – se oli parasta toimistotyöaikaa ikinä! Hiljaista kotona ja töissä, viimeinkin sain keskittyä vaativaan työhöni ilman häiriöitä. Mutta aika aikaa kutakin, pandemian päätyttyä loppui etätyöskentely ja lopulta myös työ. Palasin synnyinkaupunkiini, alkoi hoitavan hiljaisuuden aika. Kiukku vaihtui kiitokseen. 

Nämä kaksi vuotta ovat olleet elämän koulua Taivaan Isän johdatuksessa. Opintoni ovat edelleen kesken, mutta uskon saavani jonain päivänä päästötodistuksen, Taivaassa sitten viimeistään. Tiedän miksi olen täällä ja mikä tehtäväni tällä hetkellä on. Tulevaisuus on avoin kaikkine jännitteineen, onhan maailmamme muuttunut rajusti tänä aikana ja näyttää muuttuvan edelleen. Luottamus Jumalaan lisääntyy yllättävien rukousvastausten myötä – Hän pitää minusta huolen. Keskustelu-yhteys on auki, sisälläni on hiljaisuus ja rauha.

Siihenkin sain Isältä vahvistuksen, johon on hyvä nukahtaa: 

Raamattu 1933/1938, Psalmi 4, jae 5: 

Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa.

20 maaliskuuta 2024

SIUNATUT KYYNELEET

Itku pitkästä ilosta, sanotaan. Meillä taitaa kaikilla olla siitä kokemusta, elämä kun on harvemmin tasaista kaikkine riemuineen ja suruineen.

Itku on se ensimmäinen ääni, jonka äiti haluaa kuulla lapsen syntyessä. Tuossa tilanteessa vauvan parkaisu on musiikkia korville ja merkki elämästä. Sen kuullessaan äitikin itkee ja vuodattaa ilon kyyneleitä rankan ponnistuksen jälkeen. Saattaa siinä isäkin pikkuisen herkistyä ja kaivaa nenäliinan housun taskusta.

Itku alkaa syntymässä ja seuraa meitä läpi elämän. Vastasyntyneen itkun aiheet ovat fyysisiä... vilu, kipu, nälkä, väsymys. Lapsen kasvaessa ja kehittyessä myös tunteet saavat kyyneleet vuotamaan. Tunteiden kirjo on laaja ja luettelo pitkä: kiitollisuus, ilo, suru, harmitus, ikävä, kiukku, viha, katumus, pelko vain muutamia mainitakseni. Aina ei tunteiden ilmaisuun itku yksin riitä, joskus pitää ihan polkea jalkaa tai heittäytyä känkkäränkkänä lattialle. Murrosikäisenä voivat myös ovet paukkua, siitä nyt ainakin luulisi muiden ymmärtävän, että tätä tyyppiä ottaa aivoon.

Ilon kyyneleet liittyvät usein mieluisiin yllätyksiin. Etenkin herkälle ihmiselle iloinen yllätys voi aiheuttaa itkettävän tunnekuohun. Pääsin ylioppilaaksi vuosikymmeniä sitten. Ulkomailla asuva sisareni oli ilmoittanut, ettei pääse tulemaan juhliini ja se harmitti minua suuresti. Pari päivää ennen juhlia lähdimme äitini kanssa viime hetken asioille. En enää muista, miten äitini selitti pysähdyksen bussipysäkille, mutta yllätys oli melkoinen, kun tuo sisareni astui ulos Helsingin bussista. No itkuhan siitä tuli ja suuri riemu! Halaukset taisivat kestää jonkin aikaa....

Itkun ajatellaan olevan enemmän naisten asia, nykyään rajaus on onneksi lieventynyt miestenkin opittua käyttämään tuota upeaa Jumalan luomaa varoventtiiliä. Itse olen huomannut iän myötä herkistyneeni ja itkeä tihuuttavani jopa kummallisissakin tilanteissa. Silmät voivat kostua ilman mitään selkeää syytä, mikä tosin kuivasilmädiagnoosin saaneelle on hyvä luontainen kostutustippa.

Elämään kuuluu myös sydäntä särkevä itku, jonka aiheuttaa suuri suru. Se tuntuu lohduttomalta ja voi viedä voimat. Tuntuu siltä, että jäljellä on enää murhetta eikä mikään voi enää koskaan tuoda iloa. Esimerkiksi läheisen menetys tavalla tai toisella voi aiheuttaa niin syvän surun, ettei itkusta meinaa tulla loppua. Jostain kummallisesta syystä se kuitenkin helpottaa elämän tuskaa ja vähentää painetta. Raju ja pitkä itkukohtaus voi aiheuttaa väsymystä ja sen seurauksena saatat jopa nukahtaa. Kyllä Luojamme kuitenkin tiesi mitä teki. Siunatut kyyneleet!


Jeesuskin itki.

Lasaruksen kuolema

Raamattu kansalle, Johanneksen evankeliumi luku 11, jakeet 32-35

Kun Maria tuli sinne, missä Jeesus oli, ja näki hänet, hän heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen ja sanoi: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, minun veljeni ei olisi kuollut. Kun Jeesus näki Marian ja hänen kanssaan tulleiden juutalaisten itkevän, hän järkyttyi hengessään ja vapisi liikutuksesta. ”Mihin te panitte hänet?” hän kysyi. ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Ja Jeesus itki. Niin juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus oli hänelle!”


Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista

Raamattu kansalle, Johanneksen evankeliumi luku 11, jakeet 43 ja 44

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina. Jeesus sanoi heille: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”


Jerusalemin kohtalo

Raamattu kansalle, Luukkaan evankeliumi luku 19, jakeet 41-44

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän itki sitä ja sanoi: ”Jospa sinäkin tänä päivänä tietäisit, mikä tuo rauhan! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Vielä tulevat sinun osaksesi päivät, jolloin vihollisesi saartavat sinut vallilla, piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta. He kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat sinun lapsesi eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, koska et tuntenut etsikkoaikaasi.”


Roomalaiset tuhosivat Jerusalemin vuonna 70 jKr.